MEIDÄN NIMI ON NYT SIPOON Energiahalli
Kiitollisena aloitimme 1.1.2025 uuden yhteistyömallin SIPOON ENERGIA OY:N kanssa. Yhteistyömallin avulla pystymme kamppailemaan paremmin jäähinnan korotuspaineita vastaan. Yhteistyömallin sopimus on viisivuotinen.
Lisäksi isona lisäpanostuksena ja yksittäiskustannuksena teimme vuoden 2024 kesäkuun lopussa kylmätekniikan nykyaikaistamisen ja kylmäkoneikkokontin uusimisen. Myös sen avulla pyritään pitämään käyttökulut mahdollisimman pieninä ja toiminta mahdollisimman energiatehokkaana sekä mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavana.
Uuden kylmäkoneikkokontin toteutuneet tarjouksen mukaiset kustannukset olivat 228 000,00 euroa Alv 0%. jotka maksettiin lähes kokonaan saatujen avustusten turvin. Avustusta saatiin Avilta 55000e, Silmulta 45693e, Krogellin Säätiöltä 50000e, Sipoon Säästöpankkisäätiöltä 40000e, SJL:lta 5000e ja lisäksi Suomen Tekojää Oy:ltä 20000e hyvitys.
Muistathan, että SIPOON Energiahallin jäänmyyntikalenterissa on myynnissä myös yksittäisiä jäävuoroja. vakiovuorojen lisäksi.
Vapaana olevat vakiokauden jäävuorot ovat myynnissä ottamalla minuun yhteyttä. Jäähallin sivuilla oleva jäänmyyntikalenteri on auki ja sieltä jäävuoroja voi ostaa kevääksi yksittäin. (välillä hyviäkin vuoroja tarjolla)
Vapaana tällä hetkellä myös vakiovuoroiksi esimerkiksi:
Ma 22:15>
Ti 22:00>
Ke 22:00>
To 22:00>
Pe 21:30>
La 19:00>
Su 21:00>
Jääntunti hinta on vakiokaudella 143,64 + voimassa oleva Alv joka on tällä hetkellä 10%= 158,00/h
Markko Serow/ SIPOON Energiahalli
markko.serow@hotmail.com
050 4134067